maanantai 24. maaliskuuta 2014

ACO Sun


Kävin perjantaina tutustumassa ACO Sun tuotteisiin. Pressitilaisuuden aluksi oli keväinen aamiainen ja sen jälkeen kuulimme auringon eduista ja haitoista. Lopuksi mielle esiteltiin ACO Sun tuotteita. Itse nautin aurinpaisteesta niinkuin varmaan jokainen mutta viime aikoina olen alkanut entistä tarkemmin suojautumaan auringon haitallisilta säteiltä. Siksi myös kätevät ja helpot auringonsuoja tuotteet ovat itselleni välttämättömyys. Keväällä ja varsinkin kesällä käytän kasvoille suurempaa suojakerrointa kuin mitä useinmissa kasvovoiteissa on. Suojaan myös käsivarret päivittäin ja jos käytän hametta myös jalat, vaikka en aikoisi oleskella pidempään auringossa. Vaikka rusketun helposti enkä pala auringossa, on minulla luonnostaan aika vaalea iho, niinkuin useinmilla meistä suomalaisista ja lisäksi luomia, joita ihan selväsi tulee lisää jos oleskelen auringossa ilman aurinkosuojaa. ACO Sunilla onkin muutamia kivoja uutuustuotteita, joista itse innostuin. ACO Sun Mousse Active SPF 30 on nimensä mukaisesti vaahto ja se on nopeasti imeytyvä ja sopii hyvin aktiiviseen elämäntyyliin. Erittäin vedenkestävä ja hikoilunkestävä aurinkomousse antaa iholle suojaa haitallisia UVA- ja UVB-säteistä vastaan myös erittäin hankalissa olosuhteissa. ACO Sun Body Spray Avtive SPF 20 on myös veden- ja hikoilunkestävä ja käteveä spraypakkaus ylettyy hankalampiinkin paikkoihin. Nämä molemmat tuotteet ovat käteviä urheillessa tai muuten aktiivisesti auringossa oleskellessa. Huulet on myös syytä muistaa suojata auringon haitallisilta säteiltä ja ACO Sun Cerat SPF 30 aurinkovoide on siihen sopiva tuote. Huulisuoja sisältää E-vitamiinia ja Canola-öljyä. Myös pienille lapsille on oma tuote ACO Kids Sensitive Sun cream SPF 50. Tämä tuote jättää iholle näkyvän pinnan, joten on helppo nähdä mihin voidetta on laitettu. Lasten ihoa onkin syytä suojata jo keväästä lähtien ja aurinkovoiteen voi laittaa lapselle mukaan päivähoitoon tai kouluun ulkoliikunta tunteja varten. ACO Sun tuotteita voi ostaa Apteekeista. Lauantaina lenkille lähtiessä laitoin jo aurinkosuojan ja tästäkin viikosta näyttää tulevan niin aurinkoinen, että ainakin kasvot on jo syytä suojata. Aurinkosuojan lisäkisi auringolta voi suojautua vaattein ja varjossa oleskelemalla. Mitkä ovat sinun auringolta suojaus rutiinisi ? Aurinkoista alkuviikkoa !



Share:

10 kommenttia

  1. Käytän tuota acon kevyesti päivittävää kasvoille tarkoitettua itseruskettavaa keväällä. Samoin aurinkosuojaa joka on tarkoitettu kasvoille, eri sitten vartalolle. Koetan myös katsoa, että osassa meikkejäni olisi aurinkosuoja. Hiuksille tietysti sitten oma suihkeensa säteilyä vastaan :) Paras puolustukseni taitaa silti olla valkoinen pellava vaatteissa. Viileää, mutta suojaavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun aurinkosuojaus rutiinit ovat melko samanlaiset kuin omani. Pellava onkin ihana materiiali kesällä, mukavan viileä :)

      Poista
  2. Yritän vältellä suoraa auringonpaistetta aina kun mahdollista. Ei enää auringonottoa tällä iällä - eikä näillä väreillä ja luomilla. Aurinkosuoja mahdollisimman monissa tuotteissa - ja kaikkein paahtavimpina aikoina vielä erikseen aurinkovoide. Mineraalimeikeissähän pitäisi olla luonnon oma aurinkosuoja, mutta itse en ainakaan lämpimimpinä päivinä siihen ihan luota.
    Aurinkoista uutta viikkoa, Sara!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en enään viihdy auringossa niinkuin aikaisemmin. Suoemssa en välitä mennä rannalle, kun kukaan ei käytä aurinkovarjoa ja itse meilelläni makaisin sen alla :D Olen kuitenkin aika paljon ulkona, joten aurinkosuojaa sisältävät rasvat ovat välttämättömyys. Minuakin epäilyttää nuo mineraalimeikkejen aurinkosuojat, eivät ainakaan itselläni toimi.

      Kiitos samoin sinulle !

      Poista
  3. Hei! Minä käytin Singaporessa kasvoilla ja muuallakin SPF 50-kertoimista suojaa, tietty se aurinko on siellä polttavan kuuma, mutta nyt kun aurinko täällä Suomenssakin alkaa näyttäytymään niin kyllä sitä 50-kerroita käytän edelleen kasvoille, kaulalle ja dekolteen alueelle. Muualle varmaakin 30-kerroin. Ihanaa kun aurinko alkaa paistamaan, saan energiaa siitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SPF 50 on kyllä ehdoton kuumassa auringossa kasvoille. Käytän sitä itsekin ihan täällä Suomessa, silloin kun tiedän olevani pitkiä aikoja ulkona. Aurinko on ihana, olo on heti pirteämpi :)

      Poista
  4. En yleensä ota Suomessa aurinkoa, joten varsinaisten aurinkorasvojen käyttö on jäänyt minulla ulkomaanmatkoille. Päivävoiteessani on suojakerroin 15 ja se yleensä riittää kävelylenkin ajaksi. Saisi tulla sellainen kesä, että tulisi isot kertoimet tarpeeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei paljon ole ulkona ei varmaan tarvitse suojakertoimia. Itselleni tuo päivävoiteiden 15 SPF ei riitä, kasvot ruskettuvat ihan selvästi sitä käyttämällä. Mutta olen aika paljon ulkona :)

      Poista
  5. Suojavoiteet ovat mullakin ahkerassa käytössä varsinkin ensimmäisten auringossaolojen aikana. Paitsi joskus sattuu kömmähdyksiä kuten toukokuussa Prahassa: levitin huolellisesti (mukamas) suojakerrointa joka puolelle, mutta kuinkas kävi. En muistanut niskaa ja se kärähti kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, tuo Praha juttu oli ikävä. Itselleni on myös joskus käynyt noin, joku kohta on alkanut punoittamaan, kun en ole levittänyt rasvaa joka paikkaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig