perjantai 12. kesäkuuta 2015

Take me there avajaiset



Eilen illalla olin yhdessä monen muun bloggarin tavoin Take me there sivuston avajaisissa. Take me there on kahden matkustamista rakastavan nuoren naisen pitkään haaveilema matkustamiseen keskittyvä sivusto, jossa on matkustamiseen liittyviä juttuja ja toinen toistaan upeampia kuvia. 




Take me there sivuston kaunottaret  Anna-Katri ja Anna-Maria ovat molemmat matkustaneet monissa maissa, joten uudella sivustolla riittää luettavaa jo nyt, sillä he ovat sinne koonneet postauksia aikaisemmista matkoistaan.





Avajaisia vietettiin eilen illalla FirgoFlowssa Bulevardilla. Tunnelma juhlissa oli rento ja itse paikka erikoisen hauska ( siitä tulossa vielä ihan oma postaus,  kuvia tuli napsittua taas kerran yllin kyllin ).
Tarjolla oli Nicolas Feuillattea ja pientä purtavaa. Ja erikoisen herkullista gluteeniton suklaakakkua, josta en muistanut ottaa kuvaa, sen sijaan muistin kyllä ottaa toisenkin palan.






Illan emännät varmasti väsyneinä, mutta aurinkoisina jaksoivat hymyillä iloisesti, tässä Peace&Stylen Anskun kanssa. Anskulla oli muuten aivan ihana 70-luvun henkinen asu, toivottavasti näemme sen hänen blogissaan.



Kiitos kutsusta ja toivotan vielä uudestaan onnea Take me there sivustolle. Hienoa työtä tytöt ! Aurinkoista viikonloppua kaikille ja käykää tekin kurkkaamassa uuden upean sivuston matkailujuttuja ! 



Share:

6 kommenttia

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig