sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

SUMMER IN THE CITY










Rakastan kaupunki-elämää, myös kesällä. Helsingin vihreät puistot, kivat kahvilat ja museot sekä saaristo ovat itselleni ne kesän tärkein juttu. Niin ja tietysti torit, joista saa tuoreita vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Lomalla voi kaupungilla hengailla rennommissakin asuissa, mutta on tilanteita jolloin haluaa pukeutua vähän asiallisemmin. Monihan meistä viettää kesää kaupungissa työn takia.


Kuvissa muutaman viikon takaa Pia / Business Womanin kanssa kuvattu kesäinen asu kaupungille. Tällä asulla voisi mennä töihinkin ja mustasta väristä huolimatta asu on kesäisen kepeä. Asun paita housut ja takki ovat kaikki Oasiksen mallistosta. Lintukuvioinen kevyt bomberi löytyy täältä, mustat hieman vajaalahkeiset istuvat tomistokelpoiset housut taas täältä. T-paita on sama, joka oli jo kahdessa edellisessä asussa ja sitä löytyy useammassa värissä täältä. Itse tykkäsin asusta todella paljon ja asuhan tulisi hetkessä rennommaksi vaihtamalla matalat kengät, tällä kertaa olemukseen toi ryhtiä korot. Ihan kuumimmalle ilmalle en korkoja jalkaan laittaisi, mutta niistä keleistä ei taida nyt olla pelkoa. Mite pukeudut kesällä kaupungille, rennosti vai asiallisesti ? Suloista sunnuntaita !


T-shirt, pants and bomber jacket Oasis // suede heels Pura Lopéz // sunnies Furla




Share:

lauantai 24. kesäkuuta 2017

MIDSUMMER









Muutama kuva juhannukselta. Aurinko on välillä pilkistellyt pilven takaa, mutta niin kylmä on ollut, että tänään takin alla oli sekä huppari että pitkähihainen t-paita. Ei siis puhettakaan juhannusmekosta. No ei se oikeastaan haittaa, kesä on ihana vaikka sitten takki päällä. Valoahan meillä nyt rittää ja siitä varmasti kaikki ovat iloisia, ainakin me bloggarit. Ihan hassua, kun asukuviakin voi ottaa mihin aikaan tahansa.

Postauksen kuvat ovat tämän päiväiseltä pyörälenkiltä. Vihdoin ja viimein pääsin siis pyörällä liikkeelle. Juhannus on kulunut ihan kotosalla, kaupunkijuhannusta viettäen, vaikkei sitä ihan heti kuvista uskoisi. Helsinki on kesällä niin vihreä kaupunki ja merikin on meistä useimpia ihan lähellä. Parasta kaupunkijuhannuksessa on kuitenkin se ettei ole hyttysiä. Pyörälenkin lisäksi olen lukenut ja herkutellut. Niin ja tietysti levännyt. Nyt vihdoin ja viimein alkaa tuntua siltä, että viime talven kiire on kadonnut myös milestä ja olo on iloinen ja rento. Ihan niinkuin kesällä kuuluu ollakin. Miten teidän juhannus sujui ? Mukavaa juhannuspäivän iltaa !


Share:

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

JUHANNUSMEKKO








Tätä mekkoa  piti esitetellä jo kauan aikaa sitten, mutta kevät oli niin kylmä, ettei tullut edes mieleen pukeutua tähän. Toisaalta ehkä hyvä niin, sillä kyllähän tämä pienillä olkaimilla ja pitsillä varusteltu mekko on ihan selvästi kesämekko. Mustasta väristä huolimatta oikea juhannusmekko. Mekko on Black Swan Fashionin ja löytyy nyt alennuksella täältä. Kannattaa kurkata samalla myös muut alennusmyynnissä olevat vaatteet, varsinkin jos rakastat mustia vaatteita. Mekossa on pitsisomistusta myös takana yläosassa ja se on vuoritettu. Joskus tummastakin mekosta voi ikävästi näkyä läpi, jos kangas on kovin ohutta, sitä huolta tässä mekossa ei ole. Joten juhannusmekon myötä toivottelen teille kaikille oikein ihanaa ja aurinkoista juhannusta !


Dress Black Swan Fashion * // mules Vagabond // sunnies Furla *


* Saatu blogin kautta


Share:

tiistai 20. kesäkuuta 2017

MEKKO JA HOUSUT








Ulkona sataa ja tuulee, joten tähän päivään sopii hyvin viime viikolla kuvattu asu. Kesällä oli ilma sitten mikä tahansa haluan kuitenkin pukeutua kesäisemmin. Yhdeksi tämän kesän lemppariksi on tullut mekko ja housut yhdistelmä. Kun laittaa kevyen kesämekon alle housut ei tarvitse palella. Nahkatakki pitää hyvin tuulta, mutta sateisella ilmalla en sitä ylleni pue, vaan silloin valitsen jotain muuta. Tykkäsin itse tästä asusta hurjasti ja olisi kiva kuulla mitä te pidätte tästä asusta ? Tunnelmallista tiistai-iltaa !


Summer dress Black Swan Fashion * // leather jacket Karl Lagerfeld // jeans KappAhl * // bag Alexander Wang // mules Vagabond // sunnies Furla *




* Saatu blogin kautta
Share:

maanantai 19. kesäkuuta 2017

RENTO KESÄ-ASU









Kesällä on ihanaa pukeutua rennosti ja huolettomasti, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että täytyisi unohtaa tyyli. Yllä olevien kuvien asu on minusta juuri sellainen, huoleton muttei tyylitön. Musta ilmava t-paita ja kivat housut, joissa on raita sivussa ovat molemmat Oasiksen mallistoa. T-paita on sama, joka oli edellisissä asukuvissa ja löytyy täältä. Housut taas ovat nämä. Näitä sivuraitahousuja on kahdessa värissä tummansinisenä ja mustina. Housuissa on taskut, hieman vajaamittaiset lahkeet ja takana kuminauhavyötärö, joka tekee niistä tosi mukavat päällä. Asu on tosi yksinkertainen ja tuo siksi kivasti esille tuon housujen sivuraidan. Itse tykkään kaikista eniten juuri tälläisistä huolettomista, rennoista asuista, joissa kuitenkin on sitä jotain. Onko musta kesäväri vai pitäisikö se unohtaa kesällä ? Kivaa alkanutta viikkoa !


T-shirt and pants Oasis // mules Vagabond // sunnies Furla






Share:

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

MIA HÖYTÖ LUMOUS ja UNELMA



Mia Höytön kotimainen luonnonkosmetiikka on yksi suosikeistani. Kaikki tähän mennessä kokeilemani tuotteet ovat olleet loistavia ja en voi lakata ihastelemasta kauniita pakkauksia. Juuri nyt minulla on käytössä kaksi itselleni uutta tuotetta Lumous Rich Nurturing Serum ja Unelma Intensive Moisturising Facial Cream. Lumous sisältää koivunmahlauutetta, tyrniuutetta sekä arganöljyä. Kevyt ja helposti levittyvä seerumi, jota itse käytän aamuisin puhtaalle iholle. Lumous  seerumi napakoittaa, kosteuttaa ja suojelee ihoa sekä pehmentää ihon välittömästi. Ihana tuote kesään. Unelma on ylellinen tehokosteuttaja iholle ja toimii niin päivä- kuin yövoiteenakin. Itse käytän tuotetta aamuisin seerumin jälkeen ja tämän päälle levitän kevyesti päivettävän aurinkosuojan. Vähän peiteväriä silmien alle, poskille punaa ja ripsari. Muuta ei tarvita kevyeen kesälookiin. Unelma myös tasoittaa juonteita, stimuloi kollageenin tuotantoa ja edistää uusien solujenmuodostumista. Loisto kaksikko. Ovatko Mia Höytön tuotteet sinulle tuttuja ? Suloista sunnuntain jatkoa !




* Tuotteet saatu blogin kautta
Share:

perjantai 16. kesäkuuta 2017

KUKKAHAME JA TENNARIT






Eilen oli hauska päivä, kuvasimme Business Womanin Pian kanssa kesä-asuja aurinkoisessa säässä. Piahan on ryhtynyt yrittäjäksi ja tuo maahan brittiläistä  Oasis merkkiä. Ideana oli koota erilaisia kesä-asuja Oasiksen mallistosta omaan tyylini sopien. Viihdyn parhaiten siinä tutussa simppelissä mustassa ja sitäkin löytyy Oasiksen laajasta valikoimasta yllin kyllin. Ja kuten näistä kuvista näkee, löytyi hieman yllättäen myös upeaa kukkaprittiä mustan rakastajan makuun. Upea kukallinen kynähame löytyy TÄÄLTÄ. Itse puin hameen omaan tyyliin sopivaksi mustalla teepparilla ja valkoisilla tennareilla. Työasuksi tämä muuntautuu vaihtamalla kengät avokkaiksi ja juhliin sopisi sirot sandaalit ja toppi. Hamen pituus on täydellinen ja siinä on mukana elastaania, joten se on super mukava päällä.







Musta teeppari on Oasiksen The Perfect Tee ja se on juurikin täydellinen. Paitaa on useassa värissä, myös valkoisena. Paita on kevyt ja ilmava, siinä on pyöristetty helma, joka näyttää kivalta myös housujen tai hameiden päällä. Kuvasimme muuten saman paidan kanssa tämän lisäksi kaksi muuta tyyliini sopivaa asua, ne näette sitten myöhemmin. Kameran takana Pia / Business Woman. Aurinkoista viikonloppua kaikille !


T-shirt and pencil skirt Oasis // sneakers Adidas // sunnies Furla 


Share:

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

ELLOS RISTEILY







Tänään kävin risteilemässä Helsingin edustalla. Ms Aava oli lastattu Elloksen syksyn mallistolla sekä toinen toistaan muodikkaammilla vierailla. Risteilyn aluksi nautimme herkullisen kalalounaan ja jälkkäriksi oli kuumaan aurinkoiseen säähän sopivaa jäätelöä.






Johtuu varmaan auringosta ja kesästä, mutta alan ihastua mitä merkillisimpiin juttuihin muodissa. Tuo tiikeritunika on vaan yksinkertaisesti ihana. Paidan lisksi ihastelin vihreää toppatakki ja tuota sinisävyistä mekkoa, josta tuli aivan mieleen Pieni talo preerialla-ohjelma. Muistaako joku vielä sen ?





Ihana aurinkoinen päivä hyvässä seurassa. Asukin oli merihenkinen raitaneuleineen ja valkoisine farkkuineen. Instan stories @sarasblogi puolella näkee vielä huomiseen aamupäivään asti lisää juttuja risteilyltä.

Huomenna on vielä blogi juttuja ja sitten siirryn lomamoodiin. Kevät ja alkukesä on ollut niin kiireistä, etten ole ehtinyt edes museokorttia käyttää. Se vähän harmittaa. Mielessä on jo monta näyttelyä, joissa aion käydä kesän aikana. Aurinkoista loppuviikkoa !




Share:
© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig