torstai 9. marraskuuta 2017

VUODEN 2017 ASUJA 1/3




Vuosi lähestyy loppuaan ja on aika tehdä katsaus vuoden aikana käytettyihin asuihin. Tänä vuonna olen joko kuvannut tai valinnut ylleni enemmän mieleisiä asuja kuin viime vuonna, sillä kuvia tuli niin paljon, että päätin jakaa ne kolmeen postaukseen. Ja vuottahan on vielä jäljelläkin puolitoista kuukautta, joten niitä varmasti tulee vielä muutama lisääkin.




Talven ehdoton suosikkitakki oli musta Alexander McQueenin parkatakki, jonka karvakaulus sai jättämään kaulahuivit kotiin. Villakangastakkiakin käytin ja useinmiten se oli tuo tuttu tummansininen Marc by Marc Jacobsenin takki. Ihanan kevyt, pörröinen ja juuri sopiva Helsingin leutoon talveen. 




Blogista ei sen sijaan käy ilmi se, että viime talven ja varmaan edellisenkin käytetyimmyt farkut olivat Acnen mustat pillifarkut. Nyt olen yrittänyt jättää ne kaappiin hieman useammin ja onnistunutkin. Yllä olevan kuvan sininen asu oli kaikessa sinisyydessään yksi vuoden lemppari asuistani ja taitaa muuten olla blogini katsotuin asupostaus. 




Gannin vaaleaa villakangastakkia käytän silloin kun ei varmasti sada ja eikä ole kurakeli. Rakastan sitä niin paljon, etten halua siihen missään nimessä tahroja. Takkia käytän useinmiten kokomustan asun kanssa, silloin se pääsee minusta paremmin esille. 




Farkku-asun kanssa keväällä minulla oli myös villakangastakki, sillä kevät oli pitkään varsin kylmä. Hattua tai pipoa käytän pitkälle kevääseen, silloinkin kun muut jo kulkevat avopäin. En kestä yhtään kylmää ja lämmin pää pitää olon muutenkin lämpöisenä. Onneksi nyt on paljon kivoja hattuja ja pipoja kaupoissa. 





Onneksi lopulta tuli lämmintä ja sain pukea ylleni nahkatakin paitapuseron ja leveiden housujen sekä hopeakenkien kanssa. No, sitä sitten joutuikin käyttämään aika pitkään, sillä alkukesä oli kylmä. Mustan lisäksi alkuvuoden värinä näyttää olleen sininen, harmaa ja valkoinen. Ei mitenkään yllättävää, kun vaatekaapistani ei paljon muita värejä löydy. 

Ensimmäisen ja viimeisen kuvan välillä on lämpötilaeroa muuten n. 40 astetta. Hui kauhistus !!! Ei mikään ihme, että pukeutuminen Suomen oloissa on välillä haastavaa. Ja meillä ainakin juuri tuosta syystä on ihan kauheasti takkeja, kun jokaisella perheenjäsenellä on monta takkia eri keleille. 

Itse pidän kaikista näistä asuista tässä postauksessa, mutta koska rakastan kesää ja lämpöä yli kaiken on viimeinen asu oma suosikkini. Niin ja siinä on nuo ihanat hopeakengät. Mikä asu on teistä kivoin ? Ihanaa loppuviikkoa kaikille !


The first photo Anna-Maria / Secret Wardrobe     The last photo Camilla Czakan 



Share:

2 kommenttia

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig