tiistai 5. syyskuuta 2017

MONDAY MOOD ( Habitare arvonnan voittajat )



Kuva on eiliseltä, mutta jostain kumman syystä en sitten ehtinytkään tehdä postausta. Maanantaisin siis yritän aina innostaa itseäni tulevaan viikkoon, joskus liikunnalla, joskus hyvällä ruoalla, mutta tällä kertaa kurkkukivusta ja vähän kurjasta olosta johtuen suklaalla. En aikaisemmin ole ollut erityisemmin raakasuklaan ystävä, mutta pikkuhiljaa alan tottua makuun ( ja siihen ettei se sula suussa, kuten tavallinen suklaa ) ja tuo kuvassa näkyvä Goodion raakasuklaa on kyllä yksi parhaimmista.

Toinen eilen ilahduttanut juttu oli tuo kuvassa alimpana näkyvä uusi muistikirjani, jonka nappasin Mujilta taannoisella Tukholman pikapyrähdyksellä. Kaikki menoni kirjaan nykyisin puhelimen kalenteriin, eikä minulla enää ole paperista kalenteria, mutta muistikirjoja on useita; työjutuille, blogijutuille ja yksi johon kirjaan kaikkia tärkeitä asioita, joita ei sovi unohtaa. Habitaressa on muuten mahdollista tutustua Mujiin, jos se ei vielä ole teille tuttu brändi. 

Kolmas maanantaita sulostuttanut juttu oli tuo Hyntin Aria Red Fervor upean punainen luonnonkosmetiikka huulipuna. Tässä on mukana hitunen keinotekoista väriainetta, jotta upea syvä puna on saatu aikaan ja siksi se on omana erillisenä tuotteenaan, eikä kuulu samaan sarjaan kokonaan luonnonkosmetiikkaa olevien Hyntin huulipunien kanssa. Väri on tosiaan inteesivisen punainen ja pysyy huulilla koko päivän. Huulipunan hylsyssä on mukana peili ja pehmentävä huulivoide. Aika ihana ja piristää päivän kuin päivän.

Ja sitten Habitare lippujen voittajat. Random,Org valitsi voittajiksi : Saara Raappanan  ja Tanja Dahlstromin. Onnittelut voittajille, laitan teille vielä tänään sähköpostiin lippunne ! Tunnelmallista tiistaita kamut !


* Huulipuna saatu blogin kautta
Share:

2 kommenttia

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig