torstai 7. joulukuuta 2017

VUODEN 2017 ASUJA 2/3




Tälläisenä kylmänä talvipäivänä on kiva palata muistelemaan tämän vuoden asuja blogissa, alkuvuoden asut löytyvät tästä postauksesta ja nyt vuorossa ovat kesän asut. Kesä ei tosiaankaan ollut mikään hellekesä, joten postauksen asutkaan eivät sitä muutamaa lukuunottamatta ole.

Alukesän muistan kulkeneeni usein mustissa ja takki päällä. Käytin joko trenssiä tai nahkatakkia, ja usein housujen kanssa. Tämän kesän juttu oli ( ehä juuri kylmyydestä johtuen ) mekon ja housujen yhdistäminen.





Ihastuin myös paitamekkoihin ja mustan lisäksi vaaleansininen oli ahkerassa käytössä, blogissakin se nähtiin pari kertaa. Valkoiset farkut sen sijaan eksyivät päälle vain muutaman kerran, en tiedä johtuiko se kyllästymisestä vai kesän kylmyydestä ? Kylmyydestä johtuen neuleet olivat usein käytössä, itse asiassa useammin kuin blogissa näkyi. 





Korkoja käytin tosi harvoin, ja nuo COSin ihanat musta sandaalit jäivät useimmiten kaappiin. Sen sijaan jalassa olivat Vagabondin mustat slip-onit ja valkoiset Adidakset. Mukavuus ennen kaikkea. Birkenstockit jäivät melkein yksin omaan koti käyttöön ja ehkä hyvä niin. Nyt juuri kyllä haaveilen uusista hopeisista ensi kesäksi, mutta ovatkohan ne jo vähän out ?





Kesän aikana hankin parikin vaaleansinistä paitaa, raidoilla tottakai. Eikä se innostus ole vieläkään laantunut, joten ensi kesänä uudestaan paljon vaaleansinistä ja raitaa, niin ja kukkia tottakai. Loppukesästä palailin taas mustan pariin. Farkkujakaan en käyttänyt kovin usein vaan niiden sijasta valitsin leveät mustat housut tai haalarin. Vajaa mittaiset lahkeet, niin kapeissa kuin leveissä housuissa oli ehdottomasti tämän kesän ykkösjuttu ja on edelleen vaikka talvi on tullut. Nyt toki useimmiten nilkkureidn kanssa.

Viime kesän juttu oli myös nuo Specsavers X Ivana Helsinki pyöreät aurinkolasit, jotka näkyivät melkein jokaisessa asukuvissa. Yleensä valitsen lasit asun mukaan, mutta nuo lasit tuntivat käyvän melkein kaikkeen.

Samalla tavalla kaikkeen tuntui sopivan Rebecca Minkoffin pikkulaukku. Muut laukut tuntuvat ihan liian isoilta ja jäävät siksi usein kotiin. Ehkä pitäisi hakkia useampia pikkulaukkuja ? Toisaalta en haluaisi kamalasti tavaraa kaappeihin, joten miksi ostaa jotain joka jo on ?

Oma suosikkini näistä asuista on tuo Turun visiitillä kuvattu farkku + raitapaita yhdistelmä, ehkä siksi että se oli rento ja mukava sekä päivään liittyvien kivojen muistojen takia.  Mikä asuista on teidän suosikkinne ? Tunnelmallista torstai-iltaa !


Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig