Sarah Jessica Parker on syntynyt maaliskuussa 1965 (Google ) ja on varmasti kaikkien tuntema roolistaan Sex and the city elokuvista ja sarjasta. Nämä kuvat ovat melko tuoreita, kaikki tänä vuonna otettuja. Kaksi ylintä edustustilaisuuksista ja kaksi alinta vapaa-ajalta. Ylimmän kuvan iltapuku on minusta hurjan kaunis ja hänellä on upeat asuun sopivat korut. Pitsimekko + korkkarit asuun pukutuisin myös mielelläni. Hänen tyylinsä on melko boheemi ja olen usein miettinyt onko Carrien tyyli Sarahin vai toisinpäin. Olen katsonut myös jonkun muun hänen elokuvansa ja siinä hänen roolihahmonsa tyyli oli paljon klassisempi. Alla olevat kuvat näyttävät sitten toisen paljon rennomman puolen hänestä. Näitä kuvia, joissa hän on kotinsa läheisyydessä ja ilmeisesti useinmiten vie lapsiaan kouluun, on netissä todella paljon ja osassa hänellä näytää olevan päällään jotain mitä hän on vaan kiireessä napannut päälleen. Se nyt on ihan normaalia, sillä itsekin kuljetin lapsiani kouluun useita vuosia ja olen kyllä iloinen, etteivät Paparazzit olleet perässäni, niin hassuilla vaatteilla sitä joskus kiireessä lähdin ulos.
Sarahilla on aika nuorekas tyyli mutta ei hän mielstäni näytä siltä kuin yrittäisi näyttää kaksikymppiseltä. Pikemminkin vähän paremmin pukeutuvalta koti-äidiltä. Hänen kuviaan katsomalla ei kyllä työ pukeutumis inspiraatiota saa. Mitä mieltä olet Sarahin tyylistä ?
Kuvat Zimbio






